Kun tulet asiakkaaksemme

Tilitoimistoasiakkuuden aloittaminen voi joskus tuntua mutkikkaalta. Sitä helpottaaksemme kokosimme yhteen asioita, jotka asiakassuhteen alussa on hyvä huomioida. Opastamme sinua jatkuvasti matkan varrella, mutta voit tutustua jo etukäteen esimerkiksi listaan tarvittavista dokumenteista. Mukana on myös ohjeistusta sujuvaan toimintamalliin jatkossa.

Aluksi luomme yrityksellesi oman ympäristön sähköiseen taloushallinnon ohjelmaan Procountoriin, jonne viedään perustiedot yrityksestäsi, palkansaajista, pankkitileistä sekä edellisen ja mahdollisen kuluvan tilikauden taloustiedot. Tietojen keruuta helpottaaksemme olemme luoneet sinulle listan asioista, joita tarvitsemme.

Saamme työt alkuun jo pelkän y-tunnuksen ja pankkiyhteystietojen avulla, mutta mitä nopeammin kaikki tarvittavat tiedot ovat koossa, sitä nopeammin taloushallinto saadaan sujumaan normaalisti – muutaman kuukauden tai jopa viikon kuluessa.

Sähköistä taloushallintoa aloittaessa on hyvä muistaa, että yrittäjän täytyy itsekin varata siihen aikaa. Pienessä yrityksessä aloitukseen voi riittää muutama tunti, mutta esimerkiksi n. 10 hengen yrityksessä prosessiin on syytä varata 1–2 työpäivää. Jatkossa säästyvä aika on kuitenkin moninkertainen verrattuna käyttöönottoon kuluvaan aikaan.

Käymme heti alussa läpi yrityksesi tarpeet ja määrittelemme yhdessä sinulle sopivat palvelut. Samalla sovitaan työnjako, jonka perusteella asiat jatkossa hoidetaan. Apunasi on myös kustannustehokas malli aikatauluista, materiaalien toimitustavoista ja viestinnästä. Toimintamalli auttaa sinua säästämään aikaa ja keskittämään panostukset olennaiseen: laadukkaan kirjanpidon ja raportoinnin tuottamiseen sekä liiketoimintasi kehittämiseen.

Koulutamme yrityksen pääkäyttäjän järjestelmän käyttöön. Koulutukseen kannattaa varata aikaa n. 2–3 h. Asiantuntijamme neuvovat myös jatkossa ja lisäksi asiakkaiden käytössä on Procountorin ilmainen asiakaspalvelu.

Lista käyttöönotossa tarvittavista tiedoista

Yrityksen perustiedot

  • Yrityksen nimi ja mahdolliset aputoiminimet, yhteystiedot
  • Y-tunnus
  • Intressipiiriyritykset (yli 20 % omistettujen omistajien tai yrityksen omistamat yritykset)
  • Kaupparekisteriote, selviää tilikausi, hallitus ja tilintarkastajat sekä osakkeiden lukumäärä
  • Omistajat eli osakasluettelo, osakesarjat ja omistusosuudet
  • Pankkitilit (kaikki)
  • Katso-valtuutus Ecomill Oy:lle
  • Procountor-käyttäjät ja käyttöoikeuksien laajuudet
  • Tilitoimiston yhteyshenkilö/yhteyshenkilöt

Yrityksen taloustiedot

  • Edellisen tilikauden tilinpäätös ja tileittäinen tuloslaskelma ja tase sekä tase-erittelyt
  • Mahdollisen kuluvan tilikauden tileittäinen tuloslaskelma, tase ja tase-erittelyt
  • Viimeisen veroilmoituksen kopio
  • Viimeinen verotuspäätös
  • Tilintarkastuskertomus ja -pöytäkirja
  • Mahdolliset factoring-sopimukset ja tiedot
  • Käyttöoikeudet factoring-ohjelmistoihin ja mahdolliseen muuhun talousdataan
  • Palkanmaksukaudet ja palkkapäivät
  • Henkilöiden perustiedot perustietolomakkeelle täytettyinä ja kuluvan verovuoden viimeiset palkkalaskelmat
  • Henkilöiden verokortit
  • Henkilöiden lomakertymät vaihdoshetkeen saakka

Malli asiointiin

Autamme sinua mielellämme kaikissa pulmatilanteissa, mutta haluamme myös, että saat parhaan tuotoksen panoksellesi. Olemme siksi kehittäneet avuksesi mallin kustannustehokkaaseen asiointiin. Kun turhat mutkat karsitaan, meille jää paremmin aikaa keskittyä liiketoimintasi kehittämiseen:

  • Tarkista sopimuksemme liitteestä, mikä on sovittu työnjako – mistä asioista sinä vastaat Procountorissa ja mitkä me hoidamme.
  • Huomioi kuukausiraportointipäivä – materiaalien tulee olla valmiina Procountorissa vähintään 5 päivää ennen raportointipäivää.
  • Toimita kuitit ja muut dokumentit suoraan Procountoriin
  • Ilmoita meille, kun asiat ovat omalta puoleltasi valmiina, niin pääsemme heti työhön.